Valikoivasti fiksu varsa

Kun Venda syntyi, ensimmäiset pari kuukautta kiittelin maailmankaikkeutta kiltistä, fiksusta ja nopeasti oppivasta varsasta. Se käveli pienestä pitäen narussa paremmin kuin monet aikuiset hevoset. Se osasi käyttäytyä vuolutilanteissa viimeisen päälle ja loimittaessakin se vain seistä nökötti paikallaan nätisti.




Sitten se täytti puoli vuotta ja siitä tuli hyrrä. Ei se loimitus mitenkään mahdotonta ole, mutta jalkapallon kokoinen mustelma selässä muistuttaa varsan varsin kehittyneestä puruvoimasta. Narussa kävelyn jalon taidon lapsi unohti jo aikoja sitten. Alamäki alkoi yhden klinikkareissun jälkeen ja on jatkanut laskusuhdannettaan tasaisen varmasti.

Venda kyllä tietää, kuinka narun kanssa kuljetaan, mutta ei kiinnosta. On paljon hauskempaa retuuttaa sitä jotakuta onnetonta, joka sinne narun päähän sattuu joutumaan. Ei aina, mutta liian usein ja joka kerta jossain vaiheessa.

Toisinaan ei ehditä siihen naruvaiheeseen ollenkaan. Esimerkiksi irtojuoksutuksen jälkeen tai sen aikana. Kentältä voi katsokaas poistua oma-aloitteisesti, ilman narua ja ilman taluttajaa. Onhan meillä toki kentällä portti. On laudat ja on narut. Mutta kun on sukua kengurulle, on ne helposti ylitetty.

Lohdullista oma-aloitteisessa kentältä poistumisessa on se, että riimu on yleensä päässä. Kun kuriton kirmaa pitkin pihamaata, on edes se pieni teoreettinen mahdollisuus ottaa jostain kiinni. Voi nähkääs käydä myös niin, että taidonnäyte siirretään tarhaympäristöön. Tarhassa ollaan ilman riimua, joten sieltä myös poistutaan ilman riimua silloin, kun toimitus suoritetaan portti ylittämällä ja kuten tapoihin kuuluu, oma-aloitteisesti.


Ei nää istu, hypätään mieluummin ;)

Kun puolivuotias ylittää yli metrin esteitä niin mitä luulette, haluaako se isona olla estehevonen? Kun ne esteet on sen puolitoista metriä niin, mitä luulette, mille tasolle se tähtää? Kukaan ei uskoisi, jos ei olisi silminnäkijöitä. Onneksi on. Niistä kun on apua myös hippaleikissä, joka seuraavaksi leikitään.

Juoksennellessa tulee jano. Niinpä pienelle varsalle on varsin arvokas taito käyttää juoma-automaattia. Taito, jonka Venda oppi muutaman viikon iässä. Nyt sillä on karsinassaan tismalleen samanlainen automaatti kuin sillä oli äitinsä kanssa asuessaan. Kuppi on vieläpä sijoiteltu siten, että se löytyy samasta nurkasta kuin edellisessä osoitteessa.

Syystä, jota en ymmärrä, juominen ei suju. Jos laitat varsan kokeilumielessä äitinsä karsinaan, jo taas onnistuu. Yleensä vielä aika välittömästi koetilanteen alkuvaiheessa.

Vipsu opetti esikoiselleen aikanaan yhden todella raivostuttavan tavan. Kuopimisen. Venda ei vaikuttanut omaksuvan tätä äitinsä vahvasta esimerkistä huolimatta. Kunnes se sitten muutti omaan karsinaan.

Kuopimaan se ei ruvennut, mutta etujalka tekee hapuilevaa liikettä, kun puuro lähestyy kuppia. Kävipä sitten niin, että kerran se hapuileva jalka kolahti karsinan seinään sillä samalla sekunnilla, kun kuppi kääntyi puuroineen lapsihevosen nassun eteen.




Siinä, missä pikku kaakista on tullut varsin ilkikurinen otus, on sillä yksi ominaisuus ylitse muiden. Se kakkaa aina samaan siistiin kasaan/riviin. Kakka on paitsi koostumukseltaan hyvää, myös helppo siivota.

- J







12 kommenttia

  1. Heh! Hyvä Venda... ei pääse taustajoukot tylsistymään ;) Sohvi tuli 6kk ikäisenä tarhan portista yli, loikkasi noin vain 130cm sen enempää vauhtia ottamatta... Muistan kuin eilisen päivän!! 28 asteen pakkasessa viriteltiin tarhaan säkkipimeässä sähköjä pariin metriin asti, niin että pieni estehevosen alku ei sitten seuraavana päivänä enää päässyt toteuttamaan itseään, yritti kyllä mutta luovutti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulle riittäisi vähempikin tylsyyden ehkäisyyn XD

      Poista
  2. Apua, ai tämmöistä häiriökäyttäytymistä pitäisi nyt osata odotella.. meillä siirryttiin omaan karsinaan ihan asiallisesti, ja siellä oleva vesiautomaatti kelpasi luojan kiitos heti ja ahnaasti ryystetäänkin. Talutus sujuu ainakin vielä (ihan kiva koska tuommoinen 140 cm 300kg oripoika voisi jo esitellä jotain muutakin mooveja) ja lastenvahdiksi hankittu kaveri on ilmeisen auktoriteettinen ja mitään perseilyä ei nähdä pihallakaan... Koulusukuinen kanttura onneksi, ei vissiin tajua että minkään yli voi hypätä :D Tsemppiä teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Toivon, että pääsette vähemmällä =D

      Poista
  3. Täytyyhän varsan jossain välissä vähän tuhmastellakin! Myös Albertilla on ollut havaittavissa pientä riiviöitymistä, esim. eilen se pani tarhan portin remonttiin, koska meinasin ottaa vain Ruusan ja jättää Albertin, ja sitten kun olin sitonut ponit kiinni ruokailun ajaksi niin varsa vapautti itsensä riimusta omatoimisesti. En juuri sillä hetkellä vahtinut poneja, kun eivät aikaisemmin ole touhunneet siinä mitään ylimääräistä, joten ei ole käsitystä, millaisen suorituksen riimusta pakeneminen vaati.

    On tässä ollut ilmassa vähän myös sellaista perusoripoikameininkiä, jota Albert ilmeisesti ei vaan pienempänä ole tajunnut kokeilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi pikku houdinia =D Kaiketi nämä "vaiheet" kuuluvat asiaan, kunhan jäävät sellaisiksi ;)

      Poista
  4. Ihana Venda! Toivottavasti nämä ovat vain ohimeneviä riiviövaiheita nuoren hevosen elämässä.

    Tuli tuosta vesiautomaatista mieleen kuinka Elkku oli niiiiin ylpeä opittuaan juomaan automaatista, että piti ihan vaan huvikseen käydä painamassa vettä siitä pihalle. Parasta oli se, kun ääni kuului ja vettä tuli, vaikka pienemmälläkin painelulla vettä olisi ollut riittävästi :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, ihanat pienestä iloisia <3 Toivon todella, että vaihe on ohi ennemmin kuin myöhemmin ;)

      Poista
  5. Hahah, ehkä me tavataankin raviratojen lisäksi sh este- tai kenttämestaruuksissa. 😂 Meidän neiti nimittäin harjoittelee kiinteitä 150 cm esteitä (karsinoiden välisenä) oikein hyvällä menestyksellä. 😝 Myös aitalankalimbo kuului repertuaariin, mutta siitä päästiin lisäämällä yksi lanka parinkymmenen sentin korkeuteen maasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No hupsista XD Luulen, että tavataan ;) Meillä limbo oli Vendan edeltäjän Ilpon bravuuri =D

      Poista
  6. Voihan villivekara! :D Se on tuo teini-ikä niin raskasta kun pitäis olla ulospäin niin cool, mutta kypsyys ei ole vielä ihan samalla levelillä..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No äläpä! Mutta onneksi teini-iässä vähän kiinnostaa muitten mielipide ja jollain käsittämättömällä tavalla Venda ilmeisesti luki/kuuli/näki, että julkisesti totean, ettei juomisesta tule mitään, koska sekin alkoi yhtäkkiä sujua ;)

      Poista