Kohtutulehdus

Sanoinko ääneen, että katastrofia odotellessa? Taisin sanoa. Ei tarvinut kauaa odotella.

Olin jo perjantaina sitä mieltä, ettei Vipsu ole oma itsensä. Lauantaina Vipsulta tuli juoksemisen ja piehtaroinnin jälkeen veristä limaa vulvasta. Vuoto oli kuitenkin hetkellinen ja lääkärin mukaan varsin normaalia. Se ei juuri hysteriaani hellittänyt. 

Verikoetta oli myöhäistä mielikseni ottaa, sillä tamma oli juuri ehditty rauhoittaa varsan plasmasiirtoa silmällä pitäen. Sovittiin, että seuraavalla kerralla sitten, varsan verikokeiden kanssa.

Sunnuntai sujui varsin sutjakkaasti, vaikka jokin Vipsun olemuksessa hiersi emännän mieltä. Vastakaikua ei juuri ollut tarjolla. Varsinkaan, koska vuotoa ei ollut. Kääntöpuoli herkälle hysterialle on kuin apua-huuto susipojalle. Olet hysteerinen, ei se mitään oikeasti ole.

Maanantai-iltana takamus oli ottanut melassiroisketta molemmille poskille. Häntä oli paikoitellen liimautunut melassinsekaisiksi rastoiksi. Tai siltä se näytti. Ja tuntui. Paksua melassimaista tahmaa, joka ei meinannut irrota edes pesemällä.  

Lämpö oli normaali. Limakalvot pirtsakan pinkit, mutta tissit rusinaisen oloiset.

Soitin Hyvinkäälle, tullaanko heti. Koska antoivat aamuun asti aikaa, tavoittelin vielä hetken meidän tammatohtoria. Kello oli sopimattoman paljon, mutta viesti tavoitti: Kohtutulehduspainajainen, tulethan aamulla käymään. Tohtori lupasi tulla.

Vipsu ei ollut nostanut yön aikana lämpöä, se söi ja joi. Vipsu ei vaikuttanut "ulkopuolisiin" silmiin vaivaiselta. Se kaikki oli edelleen vain Jennyn korvien välissä? Klimppeinä Vipsun hännässä ja kohta ultralaitteen näytöllä. 


Kohdun sisältö 6.6.2017


Istukka hulahti irti hyvin pian synnytyksen jälkeen. Se tarkastettiin moneen kertaan ja todettiin ehjäksi. Myös lääkärin toimesta. Silti kohdussa oli jotain. Se saattoi olla nirhautunut pintaverisuoni ja verta väärässä paikassa. Se saattoi olla istukan pintaa. Oli se mitä tahansa, se oli ehtinyt tulehtua varsin huolellisesti.

Lääkäri epäili, ettei kyseessä ole ns. akuutti kohtutulehdus, joka olisi kaiketi huonompi juttu. Toivon niin.

Kohtutulehdus on tammalla erittäin vaarallinen tila. Se voi johtaa kaviokuumeeseen ja elimistön vakavaan myrkytystilaan, jolloin tamman henki on uhattuna. 

Yleisiä oireita ovat emättimen pahanhajuinen erite, tai kuten meillä, melassisiirappimainen erite sekä kuume, jota Vipsulle ei noussut. Yleensä tamman olemus on nuutunut eikä se syö normaalisti. Myös nisien kuivuminen on tyypillistä. Syke saattaa kiihtyä ja limakalvot voivat muuttavat väriään.

Jos jälkeiset repeävät liian rajusti irti, niistä jää herkästi paloja kohtuun. Luulen, että meillä kävi näin, vaikka jälkeiset ehjiltä vaikuttivatkin. On toki mahdollista, että lääkärin teoria verisuonesta on yhtä pätevä. 

Kohtu on nyt huuhdeltu kerran. Huuhtelussa liuos lasketaan kohtuun ja kohdusta takaisin liuospussiin. Huuhtelua jatketaan, kunnes neste alkaa jälleen kirkastua. Vipsu on tänään saanut oksitosiinipiikkejä parin tunnin välein, antibiottikuurin ja särkylääkettä ehkäisemään kaviokuumetta ja myrkytystilaa. 

Kuurit syötetään loppuun ja kohtu huuhdellaan vielä uudelleen huomenna. Sitten sormet ristiin.

- J


10 kommenttia

  1. Voi ei :( Täällä toivotaan toden teolla, että huuhtelut ja lääkitys tekee tehtävänsä ja selviätte ilman mitään lisäongelmia!! Melkoisen näköistä nestettä tuo tämän päivän huuhtelun tuotos.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olihan tuo aikamoista pirtelöä. Toivotaan, että tänään on jo parempi.

      Poista
  2. No kylläpäs nyt koettelee.... Kyllä näistä vaan kummasti tietää, kun kaikki ei ole kunnossa. Onneksi saitte avun nopeasti!!! Voimia <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Niinhän sen tietää. Savu nousi korvista sen teidänkin päivystävän takia. Onneksi saitte avun ajoissa paikalle <3

      Poista
  3. Ei oo todellista. =( Hirveesti tsemppiä teille!

    VastaaPoista
  4. Voi kurja. :(
    Toi on aina paha kun itsestä tuntuu että kaikki ei ole hyvin, mutta ulkopuoliset eivät sitä ongelmaa nää. Yritä siinä sitten vakuuttaa itseään ettei ole hätää ja muille että on hätä.
    Toivottavasti selviätte tästä kunnialla! Tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Toivotaan!

      Noinhan se on. Onneksi vielä on niitäkin lääkäreitä, jotka kuulee sen hädän.

      Poista
  5. Voi miten huono tuuri :/ Tsemppiä nyt, että kaikki lähtisi menemään pikkuhiljaa parempaan suuntaan!

    VastaaPoista