Varsomiskamera ja vieras hevonen


Vipsu on kuin vieras hevonen. Leppoisasta tammasta on kuoriutunut väkivaltainen tyranni, joka on tarhattava yksin. Karsinasta katsoo kiukkuinen hevonen korvat luimussa. Toisaalta se tulee kysymättä syliin ja vaatii paitsi seuraa, loputtomasti rapsutuksia. Samalla mitään pelkäämätön on alkanut katsella maneesin nurkkia. Aina on jotain, mitä voi säikähtää. Eilen ratsastustunnilla syitä oli useita. Päällimmäisenä ja pelottavimpana oma lantakasa. Maastossa ja kärrylenkeillä koniini on onneksi malttanut mielensä ja pysynyt tolkuissaan. Luulen, että ratsastaminen on sille paitsi epämieluisaa myös äärettömän tylsää.

Olin eilen hieman myöhässä tunnilta, mutta tavallisesta taistelusta poiketen Vipsu oli portilla jo odottamassa, antoi satuloida ja suitsia sen suurempia mukisematta. Kävelimme tunnille osallistuvan pv-poppoolaisen kanssa nätissä parijonossa ensin oman ja sitten naapurin pihan lävitse. Vipsu ei ryysännyt, vaikka olikin motivoituneen oloinen.

Hetki ennen maneesia Vipsu veti totaaliset pultit. Odottamatta ja täysin yllättäen. Vipsu kiljui ja peruutti melkein istuen jonkin matkaa. Protesti, kun tajusi maneesin oven lähestyvän? Pelästyi lumilingosta lentävää lunta? Pv-poppoolaisen naama kävi vituttamaan? Vai oliko varsa vinossa?

Slaagi oli ohi yhtä nopeasti kuin alkoikin. Marssimme maneesiin, kuten niin monesti aiemminkin. Maneesissa malttamaton kuopi ja kiirehti Mamya kyytiin. Silti liikkeelle lähdettiin vasta luvan kanssa, taistelematta.

Tunti sujui varsin mallikkaasti viime aikaiset mielenliikkeemme huomioiden. Minä jaksoin mukana koko tunnin, oksentamatta ja Vipsu vilautteli parit ihan ok siirtymiset. Ehkä siinä on kaikki, mitä meidän toistaiseksi kannattaa harjoitella. Käynnistä raviin ja edes takaisin. Tekemistä riittää.

Harjoitus oli hyvä. Otimme keskiympyrällä neljä kiintopistettä, joissa piti joka kierroksella käydä. Ensin mentiin käynnissä yksi kiintopisteiden väli, neljäsosa ympyrästä. Siirtyminen raviin, neljäsosan ravattuamme siirryimme takaisin käyntiin. Kun tämä alkoi sujua, lisäsimme ympyrän laitoihin voltit ympyrältä ulospäin. Harjoitus oli hyvä, koska Vipsu ei ehtinyt kiihdyttää. Paitsi, että ehti ja kaahasimme hetkittäin pitkin poikin maneesin laitoja, mutta olen tyytyväinen. Sain Vipsun, vaikkakin vain pari kertaa, taipumaan ja kulkemaan kohtuullisessa tahdissa.






Kaahaaminen yllätti hieman, sillä edellispäivänä Vipsu juoksi itsensä tyytyväiseksi ja melkoiseen hikeen kärryjen edessä. Yleensä Vipsu malttaa ajoreissujen jälkeen paremmin. Saattaahan olla, että edellistunnin sekoilu oli silläkin vielä kirkkaana mielessä. Kenties se oli jopa pahoillaan, että kiikutti opettajaa ja pyysi nyt anteeksi. Pyysi anteeksi työntämällä päänsä vauhdissa korkealla jakkaralla istuvan opettajan syliin. Siinä seinän ja Vipsun pään välissä oli varmasti mieltä ylentävä olla.


Ehkä ensi kerralla emme runno opettajaa, emmekä sekoile matkalla maneesiin. Ehkä. Siellä jossain luimivien korvien ja hyllyvien kaulamakkaroiden takana on vielä viisas hevonen, joka toivottavasti palaa keskuuteemme parin kuukauden kuluessa. Laskettuaika on jo pelottavan lähellä.

Uhkaavaa vauhtia lähestyvä laskettuaika on saanut vauhtia myös tallin kamerahankintoihin. Ensimmäinen kokeilu osoittautui totaaliseksi kolmen sadan sudeksi. Rajallinen budjetti asettaa haasteensa, joten hyvistä tarjouksista on vaikea kieltäytyä. Samalla usko on loppu. Onneksi kohdalle osui myyjä, jonka usko vielä paloi kirkkaalla liekillä. Saimme viikon koeajalle König IP-kameran, joka toimii Plug&Play periaatteella. Niin tosin piti toimia kamerakatastrofi numero yhdenkin.

Varsomiskameroita on maailman sivu pullollaan. Niitä kaikkia yhdistää pari hemmetin heikkoa lenkkiä. Ensinnäkin kameroiden kantama on naurettava. Kameran ominaisuudet huomioiden tai huomioimatta, hinta on naurettava, yleensä useita satoja euroja. Näin ollen IP-kamera on se vaihtoehto, joka tulee meille.

IP-kameroissa kuvan laatu on nykyisin hyvä. Parempi kuin yhdessäkään varsomiskamerassa, jota olen käsitellyt. Kameroiden kytkeminen on tehty helpoksi ja livekuvaa pystyy seuraamaan vaikka maailman toiselta ääreltä. Miksi siis maksaa satoja euroja siitä, ettei voi edes poistua tontilta? Toisaalta varsomisen ollessa käsillä tontilla on syytä olla jo etukäteen.

Kameroissa on yleensä myös sekä ääni- että liiketunnistin. Tämän ominaisuuden voi asettaa hälyttämään joko äänimerkillä puhelimessa tai viestillä sähköpostiin. Joissain malleissa nauhoittamisen saa alkamaan hälytyksestä. Suurimmassa osassa kameroista on yksisuuntainen mikrofoni, jolla äänihälytykset mahdollistuvat. Samalla voi kuunnella, mitä kameran takana tapahtuu. Toisissa malleissa on saatavana kaksisuuntainen mikrofoni, jolloin kommunikointi etäisyydestä huolimatta on mahdollista.




Tässä meille tarjotussa mallissa on yksisuuntainen mikrofoni. Se riittää meille. Kamera toimii Wifin kautta langattomasti, vain virtaa kamera syö piuhan kautta. Toisin kuin mallissa numero yksi, tässä wifi toimii. Kolmen sadan kamerassa pimeällä näki kirkkaasti ja kauas, tässä kamerassa joitakin metrejä. Paketin kylki lupaa jopa kymmenen metriä. Pimeässä tallissa tämä tuli todettua todeksi.

Samaan paketiin saa lisättyä kahdeksan kameraa, joten koko tallin kameravalvonta saadaan hoidettua samalla paketilla ilman ylettömiä piuhan vetämisiä ja tallentimien virittämisiä.  Olen edelleen iloisesti järkyttynyt laitteen kytkemisen helppoudesta. Kolmen sadan mallissa meinasi hajota pää, kamera ja kaikki mikä ympärillä lähti irti. Nyt latasin sovelluksen puhelimeeni, syötin siihen wifin salasanan ja luin kameran kyljessä olevan koodin. Valmista! Sovellus on ilmainen, kamera maksaa puolitoista sataa.

Saa nähdä pettääkö "liian hyvä ollakseen totta" meidät viime hetkellä. Toivotaan ettei.

- J

4 kommenttia

  1. Hei, kiitokset hyvästä kameravinkistä. Täytyykin tutustua paremmin!

    Meillä kanssa mielialat vaihtelee hevosella, mutta pääasiallisesti ainakin toistaiseksi ollaan enimmäkseen oltu ihan positiivisella mielellä. Toivottavasti jatkossakin.

    VastaaPoista
  2. Mielenkiintoinen, kivalla otteella kirjoitettu blogi. Kiitos Heidille lukuvinkistä, jään seuraamaan. Meidän IP-kamera tuli postissa tänään, harmi, etten löytänyt blogiisi aiemmin, hyviä kokemuksia ja vinkkejä tähän(kin) asiaan. Toivotaan, että saan kameravirittelyn toimimaan, meillä laskettuun enää 34 päivää. Hui!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että löysit meidät! Toivotaan, että kamera toimii ja jäädään jännittämään!

      Poista