56 päivää

56 päivää

Laidunelämä lähti käyntiin kivasti. Allergiaoireet eivät ole uusineet. Laitumen nuorikko pitää huolen, että vanhuskin pysyy liikkeessä. Helle pitää huolen siitä, että kaikki ovat väsyneitä. Tästä on ollut iloa rauhallis…
Asia on niinkuin sen ajattelee

Asia on niinkuin sen ajattelee

Päätin viime viikolla pahimmasta loimishowsta toivuttuani, ettei viimeisin episodi kaikkinensa ole koettelemus. Se on opetus. Unohdan kiireessä vaalia kaikkea kaunista ja kadotan kosketuksen olennaiseen. Hevonen on raka…
Loimishow

Loimishow

Siinähän kävi niin, että karvat lähtivät koko haavautuneelta alueelta ja pitkältä sen ympäriltäkin. Ja sitten aurinko vihdoin päätti lämmittää, ei vähän vaan paljon. Se on karvaton alue suurinpiirtein sama polttavassa a…
Tekemisen puute

Tekemisen puute

Koska vammaiselle meneväinen hevonen on ilman satulaa mahdoton ratsastettava, vaihtoehdot ovat tilanteessamme vähissä. Satulaa tai valjaita on turha viritellä, kun kriittinen alue on haavautunut. Niinpä olemme tilantees…
Rutto

Rutto

Ei naurata enää ei. Ei sen puoleen ole paljon naurattanut pariin viikkoon. Mutta nyt paitsi vitsit, myös keinot ovat kortilla ja kortti on kateissa. Kun tekee kaikkensa eikä sekään riitä niin mitä jää? Vipsun haavaumat…